Translate

Vakosipulista apua moneen vaivaan

Valkosipulista on apua moneen vaivaan
**********************************************

Söin yhtenä iltana 20 valkosipulin kynttä, tosin liemeen säilöttyjä ja nukuin ensimmäisen kerran pitkään aikaan hyvin. Minulla on sytostaattihoitojen aikana pahentunut vatsan ja suoliston tilanne, joten sitä se valkosipuli tuntui parantavan ja myös yleistä vointia ja toi virkeyttä ja lisää voimia. Sanovat, että jo yksi valkosipulin kynsi raakana syötynä päivässä on tehokas. Murskattuna valkosipulin kynnestä irtoavat vaikuttavat tehoaineet parhaiten. Aion lisätä sitä sillä tavoin sienisalaattiin.
Katsoin mitä nykytutkimusten perusteella on huomattu valkosipulista.
Valkosipulin on tutkimuksissa todettu torjuvan mikrobeja, sieniä ja viruksia. Se tehoaa myös bakteereihin, jotka ovat tulleet joillekin antibiooteille resistenteiksi. Valkosipuli on limaa irrottavaa ja hikoiluttavaa. Se on myös hyvin tehokasta hiivasienitulehdusta aiheuttavaa Candida albicansia vastaan. Se estää myös mahahaavaa ja -syöpää aiheuttavan Helicobacter pyroli'n kasvua. Ilmeisesti valkosipulilla on immunostimulanttista vaikutusta ja se lisää ihmisen omia puolustusmekanismeja.
Valkosipuli alentaa korkeaa verenpainetta laajentamalla verisuonia ja hidastamalla sydämen lyöntinopeutta, rentouttaa sydäntä ja sileää lihaksistoa. Valkosipuli on verta ohentavaa ja verihiutaleiden kokkaroitumista ja LDL-kolesterolin hapettumista estävää, se vähentää ateroskleroottisia laattoja ja niiden tarttumista toisiinsa. Hyvän eli HDL-kolesterolin osuus kohoaa. Ääreisverenkierto ja hapensaanti katkokävelyssä paranevat.
Valkosipuli auttaa laskimovaivoihin ja suonikohjuihin ja lievittää peräpukamavaivoja. Valkosipulin syöminen vähentää käymis- ja mätänemisprosesseja suolistossa, joten se helpottaa ruoansulatushäiriöitä ja ilmavaivoja. Se suojaa suolistoa sieni- ja hiivainfektioilta ja akuuteilta ja kroonisilta suolistotulehduksilta estämällä patologisten bakteerien kasvua suolistossa tuhoamatta luonnollista bakteerikantaa.
Valkosipuli auttaa myös verensokerin säätelyssä. Allisiini ja muut rikkiyhdisteet kilpailevat insuliinin kanssa maksassa, mikä johtaa vapaan insuliinin lisääntymiseen veressä, jolloin insuliinia säästävä mekanismi auttaa diabeteksessa. Valkosipuli auttaa haiman insuliinituotannossa ja lisää insuliiniherkkyyttä.
Valkosipuli on tehokasta ulkoisesti käytettynä eri ihovaivoihin, kuten haavoihin, paiseisiin, kovettumiin, ihottumiin, hiuspohjan ja kynsien tulehduksiin, hiustenlähtöön, hilseeseen, lihas- ja nivelkipuihin.Se parantaa myös ihon verenkiertoa. Ulkoisessa käytössä kynnet on syytä käyttää öljyssä, jotta ne eivät ärsytä liikaa. Liian vahvana valkosipuli voi aiheuttaa jopa rakkuloita iholle. Iensairauksia voi ehkäistä pureksimalla raakoja kynsiä huolella.
Ainakin 20 valkosipulin yhdistettä on tutkittu syövän torjunnassa. Sen on tutkimuksissa todettu vähentävän puolella mahasyöpäriskiä ja peräsuolisyöpää jopa enemmän. Valkosipuli estää kasvainten kasvua ja ehkäisee syöpää synnyttävien nitrosoamiinien muodostusta. Samoin se torjuu karsinogeeneja aktivoivia entsyymejä ja kiihdyttää sellaisten entsyymien tuotantoa jotka edesauttavat karsinogeenisten yhdisteiden poistumista elimistöstä, jolloin ne eivät pääse aiheuttamaan DNA-vaurioita.
Valkosipuli saattaa hidastaa Alzheimerin tautiin liittyvien amyloidilaattojen kertymistä aivoihin ja parantaa verenkiertovaivoista johtuvaa muistin huononemista. Aivojen verenkierto elpyy ja ikään liittyvät verisuonimuutokset hidastuvat. Pitkäaikaisina kuureina valkosipulin uskotaan lievittävän masennusta, stressiä ja hermostuneisuutta, auttavan väsymykseen, parantavan keskittymiskykyä ja nopeuttavan toipilaiden kuntoutusta.
Keski-Euroopassa sitä käytetään laihdutuslääkkeenä, koska rasva lähtee elimistöstä liikkeelle.

Valkosipuli sisältää satoja eri aineosia. Suuri osa niistä on haihtuvia öljyjä, mutta myös löytyy muun muassa seuraavia hyödyllisia aineosia: fenoleja, fosfolipidejä, glutationia, B-vitamiineja, folaattia, kaliumia.
Sen alliineista syntyy luonteenomaisen tuoksuista rikkipitoista sipuliöljyä, muun muassa allisiinia allinaasientsyymin vaikutuksesta solujen murskaantuessa, joka metabolisoituu ihmiselimistössä edelleen. Kuumennuksessa tai höyrytislauksessa tiosulfinaateista muodostuu varsinkin diallyylisulfidia (DAS), diallyylidisulfidia (DADS) ja diallyylitrisulfidia (DATS) sekä ajoeeneja ja vinyyliditiinejä.
Mitä pienemmäksi kynsi pienitään, sen enemmän allisiinia vapautuu. Parasta on murskata raakaa valkosipulia keitettyyn ruokaan juuri ennen tarjoilua.

Valkosipulin varsia voi kasvattaa sisällä kukkaruukussa ympäri vuoden puolittain upottamalla kynsiä tavalliseen kukkamultaan muutaman sentin päähän toisistaan. Niitä voi käyttää ruohosipulin tavoin, esimerkiksi leivän päälle ja yrttivoihin.
Valkosipuli tehoaa sekä kroonisiin että akuutteihin vaivoihin. Näin flunssakautena sitä kannattaa käyttää ehkäisemään ja lievittämään flunssaa. Sitä kannattaa syödä, lisätä juomiin, silputa esimerkiksi talouspaperin sisään ja asettaa mytty yöksi sänkyyn pään lähelle, taikka yöksi sukkiin.
Mursketta voi myös sekoittaa öljyyn ja pitää rinnan päällä. Se lyhentää flunssan kestoa.

Kirjoittaja on professori, kasvitieteilijä ja kasvilääkinnän asiantuntija.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro omista ajatuksistasi ja kokemuksista, luen niitä mielelläni.